Cien Nourishing Care

Lidlin tarjoama halpishuulirasva osoittautui käytössä aivan toimivaksi malliksi.

Tuntuu ettei rasvaa ihan hirveästi ole verrattuna 4,8g puikkoihin kun sen kokonaisuudessaan ulos tökkää. 0,3g ero näyttää aika suurelta silmämääräisesti mutta se voi johtua ihan siitäkin kun pää on tuommoinen suippo eikä pyöreähkö. Painoa tällä puikkosysteemillä (19g) oli kuitenkin enemmän, kuin normaalilla 4,8g puikolla (14g).

Yhden käden systeemi on aika kätevä, siitä kiitosta. Sopivan jäykkä systeemi ja sen lukitus takaavat yhdessä, ettei itse rasvaa ainakaan vahingossa saa esiin. Malli sopii käyttöön varsinkin jos on joku extreme ettei voi käyttää vuorenrinteellä tahi helikopterin jalaksesta roikkuessaan kuin yhtä kättä! On se tietty muutenkin nopea. Samalla tapaa kuin muinaisessa kilpailevan mallin purjehdusmainoksessa. Siellä omassa rauhassa keskellä ei-mitään poissa ihmisten ilmoilta ei varsinkaan haittaa se pikku seikka, että tämä värjää huulet sitä valkoisemmiksi mitä enemmän sitä huuliin tunkee.

SPF-lukema on ihan kiitettävä 20 ja rasva on pakkauksen mukaan vettähylkivää mallia. Bonuksena on UV-suoja (muttei kerrota tarkemmin millainen) ja E-vitamiinia kuten nyt yleensä. Valmistusainelista on kattava ja siinä lisäksi on kerrottu suluissa mikä joidenkin aineiden ymmärrettävämpi nimitys on, kuten sommindsia chinensis (jojoba) seed oil.

Cien Sport & Sun

Vähän halpiskaupan maineessa olevasta Lidlistä varsin pätevänoloinen ostos kuitenkin, kyllä kannatti.

Valmistaja: Lidl Stiftung & Co. KG
Malli: Cien Sport & Sun
Pakkaus: 4,5g puikko
Hinta: 0,99e (Lidl)
Kilohinta: 220e
SPF: 20 / 200min
Maku: Melko neutraali

Cien Nourishing Care

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  

  

  

SmileBig SmileGrinLaughFrownBig FrownCryNeutralWinkKissRazzChicCoolAngryReally AngryConfusedQuestionThinkingPainShockYesNoLOLSillyBeautyLashesCuteShyBlushKissedIn LoveDroolGiggleSnickerHeh!SmirkWiltWeepIDKStruggleSide FrownDazedHypnotizedSweatEek!Roll EyesSarcasmDisdainSmugMoney MouthFoot in MouthShut MouthQuietShameBeat UpMeanEvil GrinGrit TeethShoutPissed OffReally PissedMad RazzDrunken RazzSickYawnSleepyDanceClapJumpHandshakeHigh FiveHug LeftHug RightKiss BlowKissingByeGo AwayCall MeOn the PhoneSecretMeetingWavingStopTime OutTalk to the HandLoserLyingDOH!Fingers CrossedWaitingSuspenseTremblePrayWorshipStarvingEatVictoryCurse