Parhaat Huulirasvat Ever!!

No niin aika valita jonkinlainen paras huulirasva, tai lähinnä merkki. Yhden tietyn rasvan valitseminen olisi melko mahdotonta, valinnanvaraa on niin paljon. Tieteellistä tutkimustyötä tehtyäni voi tässä nyt tehdä vähän johtopäätelmiä yms.

Käväisin läpi parit foorumit, joissa on puhuttu huulirasvoista ja mikä on kenenkin mielestä absolute paras merkki. Löin tiedot Exceliin ja piirtelin hiiiiiienoja graafeja otannasta. Lähdetään siitä, että useamman parhaan huulirasvan on voinut samassa viestissä mainita, koitin olla huomioimatta semmoisia pelkkiä pitkiä listauksia siitä mitä huulirasvoja nyt kukakin sattuu omistamaan ja keskittyä niihin mitä kehutaan. Samoin merkitsin lähinnä suurimmat hitit aikaansaaneet merkit ja niputin yksittäisinä mainittuja valmistajia kategoriaan ”muut”.

Mielipiteet vaihtelivat suuntaan ja toiseen, se mikä yhdelle oli parasta oli toisen mielestä ihan hirveää eikä auta lainkaan. Huulet vaan rohtuu jos sitä tiettyä käyttää jne. Kokonaisuutena tuli vastaan 637 hittiä, jotka sitten merkin mukaan taulukkoon. Niputin myös foorumit nuoremmille ja vanhemmille erikseen, vaikkei jako käytännössä ehkä olisikaan näin yksiselitteinen.

Vaseliini tarkoittaa tässä yhteydessä perinteistä vaseliinia, laitoin nyt kuvaksi tuon Kloverin semmoisen purkin, kun se nyt usein siihen mielletään. Sitä ei brändinä oltu mainittu kuin joissain kohdin, yleisesti puhuttiin vain vaseliinista. Muutamasta merkistä ei ollut myöskään oikein omaa kuvaa saatavilla Razz

Huulirasvamerkkien suosituimmuus eräiden käyttäjäryhmien keskuudessa

Nuoret

Nuoremmat tyttöset (Gosupermodel, Miss Mix, Habbo, Cosmopolitan, Anna Abreu) olivat sitä mieltä, että Blistex on kova sana huulirasvoissa. Siellä tiedettiin myös erityisen hyvin Lip Smackerit ja Body Shopit, niitä osattiin huultenhoitotuotteina arvostaa. Elizabeth Ardenista ei halaistua sanaa keneltäkään muulta kuin Cosmopolitanissa yhdeltä, kuitenkin otoksia oli tässä ryhmässä todella useita. Erityisen paljon tässä kohtaa tuli vastaan Mirame Berry Smoothie, sitä on kuuleman mukaan syötykin kokonaisia puikkoja (en ihmettele, se nimittäin on todella todella hyvää!). Seppälä mainittiin tässä myös tasaisin väliajoin hyvänä huulirasvanhakupaikkana, sieltä saa noita ”muu” -kategorian rasvoja.

Anna Abreu -faneille Bepanthen ei ollut kiinnostava, siellä oltiin erityisesti Labellon kannalla (27kpl), Blistexin (12kpl) ja Miramen (12kpl) jäädessä selvästi taakse. Valitettavasti kun sieltä se alkuperäinen huulirasva-aihe poisteltiin, niin jäi suurempi otos tästä kirjaamatta.

Cosmopolitanin käyttäjien mieleen oli erityisesti perinteinen vaseliini (12kpl) ja siellä Blistex (13kpl) sekä Mirame (13kpl) olivat suosituimpia.

Gosupermodelissa oli keskitytty lähinnä Blistexiin (82kpl) ja Labelloon (61kpl). Johtuneeko käyttäjien ikäjakaumasta, että siellä olivat Body Shopit (22kpl) ja Lip Smackerit (19kpl) harvinaisen suuressa suosiossa, erityisesti Fanta ja Sprite.

Blistex-huulirasvat auttaa huulia parhaiten. En oikeestaa ymmärrä miks jotkut huulirasvat on sillee ”hyvän makusia” (buubo – Anna-Abreu.fi)

Ei-niin-nuoret

Vähän vanhemmassa porukassa (Kaksplus, Vauva.fi, Plaza.fi, Suomi24, Nelonen) ei mainittu halaistua sanaa Lip Smackerista. Body Shop ei siellä ollut myöskään kovin erityisessä tiedossa (6kpl), Elizabeth Arden oli erityisesti tämän porukan juttu.

Plazalla yksikään 24:stä otoksesta ei maininnut Labelloa hyväksi. Kaksplussassa (27kpl) kukaan taas ei sanonut mitään Miramesta. Vauva.fi:ssä (9kpl) ei mainittu sen koommin Labelloa, kuin Mirameakaan ja Blistexille tuli sieltä kokonaista yksi ääni Smile Tämän käyttäjäryhmäkokonaisuuden suurimmat suosionosoitukset tulivat käytännössä Bepanthenille, lähes 20% maininnoista kohdistui siihen.

Bepanthen sai muutenkin suosiota tasaisesti yhtä paljon sekä vanhemmilta, että nuoremmilta.

Suomi24:n käyttäjät valitsivat yleisesti jonkin muun rasvan (14kpl), siellä tuli sekalaisesti vähän kaikkea erilaista. Seuraavaksi parhaina pidettiin Blistexiä (10kpl) ja äsken mainittua Bepanthenia (6kpl).

Nelosen pienessä otannassa suosituimmat rasvat olivat Blistex (5kpl) ja Mirame (5kpl).

Kaksplussassa oli keskitytty lähinnä muihin kuin yleisimpiin huulirasvoihin, sieltä seuraavaksi eniten valintoja sai juuri Bepanthen (6kpl).

En ole käyttänyt vuosiin mitään muuta huulirasvaa kuin tuota Elisabeth Ardenin 8hour-creamia, aivan loistotuote. (EA – Plaza.fi)

Kaiken kaikkiaan tässä ei tullut mitään erityisiä yllätyksiä vastaan, jokin tietty huulirasvamerkki ja -malli näytti olevan erityisen tärkeä juttu monelle. Kolme perusbrändiä eli Labello, Blistex ja Mirame dominoivat markkinoita aika kattavasti. Lähes jokaisella oli joku oma suosikkinsa Wink Näin ollen…

Äänestä oma suosikkisi

Voit valita alla olevista rasvoista enintään kolme mielestäsi parasta huulirasvamerkkiä. Vaseliini on niputettu yhdeksi ja samaksi.

Mikä on mielestäsi paras huulirasvamerkki?

View Results

Loading ... Loading ...

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  

  

  

SmileBig SmileGrinLaughFrownBig FrownCryNeutralWinkKissRazzChicCoolAngryReally AngryConfusedQuestionThinkingPainShockYesNoLOLSillyBeautyLashesCuteShyBlushKissedIn LoveDroolGiggleSnickerHeh!SmirkWiltWeepIDKStruggleSide FrownDazedHypnotizedSweatEek!Roll EyesSarcasmDisdainSmugMoney MouthFoot in MouthShut MouthQuietShameBeat UpMeanEvil GrinGrit TeethShoutPissed OffReally PissedMad RazzDrunken RazzSickYawnSleepyDanceClapJumpHandshakeHigh FiveHug LeftHug RightKiss BlowKissingByeGo AwayCall MeOn the PhoneSecretMeetingWavingStopTime OutTalk to the HandLoserLyingDOH!Fingers CrossedWaitingSuspenseTremblePrayWorshipStarvingEatVictoryCurse