Nature Friends Bio-Calendula

Joitakin aikoja sitten sain sähköpostia Saksan suunnilta Janinalta ja päädyimme vaihtelemaan postin välityksellä kasan erinäköisiä huulirasvoja. Sinne lähti joitakin Labelloja ja tänne tipahti suurehko kasa kaikenlaisia esimerkkejä paikallisista huulirasvoista Smile Saksasta löytyy nimittäin selkeästi kaikenmoista erikoisempaakin, mitä täällä ei näe. Ei mitenkään yllättävää, että siellä hinnat ovat näissä alemmalla tasolla kuin täällä – esimerkiksi nyt tämmöisten jotka täällä olisivat erikoisempia huulirasvoja keskimääräinen kilohinta liikkuu noin 300-400 eurossa. Paitsi sitten Labellossa, se on siellä ilmeisen kallis brändimerkki vaikka Saksasta kotoisin onkin.

Eka tämmöinen import-rasva on paikallisesti Saksassa luonto mielessä pitäen valmistettua orgaanista mallia elikäs Nature Friends Bio-Calendula. Näitä saa siellä ihan perusmarketista. Ei mitään synteettistä ja vain dermatologisesti testattuja ainesosia. Tätä on olemassa huulirasvan lisäksi kokonainen tuotesarja.

Puikon suojakuoren väristä hillittömät bonukset! Siis tooooodella hyvä. Itse rasva tosin on keltaista, melko samanväristä kuin tuo Labellon Milk & Honey mutta vähän vaaleampaa. Levittyy pehmeästi eikä värjää huulia. On kuitenkin vähän tahmeahkon tuntuinen, varmaan johtuu nimenomaan siitä täydellisestä orgaanisuudesta. Tähän on vielä erikseen merkitty mitkä valmistusaineista ovat peräisin erityisluokitelluilta maatiloilta Grin Niitä on nimittäin listassa suuri osa. Vaikuttavaa.

Makua ja tuoksua tässä ei ole kovin voimakkaana, tuntuisi että suurin osa tuoksusta olisi peräisin mehiläisvahasta. Siitä tai sitten nimenomaan kehäkukkauutteesta.

Nature Friends Bio-Calendula

Parasta ennen -päivämäärä on erikoisesti raaputeltu puikon pohjaan. Johtuneeko siitä sitten yleensäkään tuommoinen päivämäärä kun ei sisällä minkäänlaisia säilöntäaineita, tiedä en.

Valmistaja: Nature Friends
Malli: Bio-Calendula
Pakkaus: 4,5g puikko
Hinta: 1,49e (import)
Kilohinta: 331,11e
Maku: Heikohkon voidemainen

http://www.lipcare-fans.de/

Leave a Reply

  

  

  

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

SmileBig SmileGrinLaughFrownBig FrownCryNeutralWinkKissRazzChicCoolAngryReally AngryConfusedQuestionThinkingPainShockYesNoLOLSillyBeautyLashesCuteShyBlushKissedIn LoveDroolGiggleSnickerHeh!SmirkWiltWeepIDKStruggleSide FrownDazedHypnotizedSweatEek!Roll EyesSarcasmDisdainSmugMoney MouthFoot in MouthShut MouthQuietShameBeat UpMeanEvil GrinGrit TeethShoutPissed OffReally PissedMad RazzDrunken RazzSickYawnSleepyDanceClapJumpHandshakeHigh FiveHug LeftHug RightKiss BlowKissingByeGo AwayCall MeOn the PhoneSecretMeetingWavingStopTime OutTalk to the HandLoserLyingDOH!Fingers CrossedWaitingSuspenseTremblePrayWorshipStarvingEatVictoryCurse